Rotu

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on pitkään kuulunut ruotsalaisten ja tanskalaisten maatilojen pihapiiriin, mutta pihakoiria on ollut myös muissa Itämeren alueen maissa. Rodun tarkkaa ikää ei ole pystytty selvittämään. Joidenkin lähteiden mukaan pihakoiria olisi ollut jo viikinkiajoilta lähtien, kun taas toisten mukaan rotu olisi ollut olemassa muutamia satoja vuosia. Rotu on yksi sekä Ruotsin että Tanskan vanhimmista koiraroduista.

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira kuuluu FCI:n roturyhmään 2 (pinseri- ja snautseri- ja molossityyppiset koirat). Pihakoira on hyväksytty 5.7.2008 FCI:n väliaikaisesti hyväksyttyjen rotujen listalle. Tämä tarkoittaa sitä, että tanskalais-ruotsalainen pihakoira ei vielä kilpaile Cacibista, mutta voi osallistua näyttelyihin kaikissa maissa, jotka kuuluvat FCI:hin. Nykyisen nimensä tanskalais-ruotsalainen pihakoira sai vuonna 1987 Tanskan ja Ruotsin kennelliittojen hyväksyttyä rodun. Tätä ennen rotua oli kotimaissaan kutsuttu mm. skånenterrieriksi, skrabbaksi, muusakoiraksi ja rottakoiraksi. 

Tanskalais-ruotsalainen pihakoira on luonteen pirteä, valpas, ystävällinen ja oppivainen. Sitä on alun perin käytetty monenlaisissa tehtävissä, joista tärkein on ollut rotanpyydystys. Se onkin erinomainen pikkujyrsijöiden pyydystäjä, ja vielä nykyisinkin pihakoiria toimii maatiloilla tässä tärkeässä tehtävässään. Pihakoiran muihin tehtäviin on kuulunut mm. vahtiminen, karjan paimennus, seurakoiran virka ja onpa sitä käytetty metsästyksessäkin apuna. Seurakoiran tärkeästä tehtävästä on todisteina erilaisia maalauksia ja vanhoja valokuvia, joissa pihakoira kuvataan leikkimässä yhdessä lasten kanssa. Maalaukset ja valokuvat kertovat rodun suosiosta erityisesti 1800-luvulla, mutta jo 1400-luvun maalauksissa esiintyy koiria, jotka muistuttavat paljon nykyistä pihakoiraa.

Tanskalais-ruotsalaisia pihakoiria on käytetty esiintyjinä sirkuksessa sekä Ruotsissa että Tanskassa. Ruotsissa koirat olivat Nalle-sirkuksessa ja Sickan-sirkuksessa 1900-luvun puolivälissä. Vuonna 1992 Ruotsissa myönnettiin pelastuskoira-sertifikaatti tanskalais-ruotsalaiselle pihakoiranartulle. Rodun alkuperäinen käyttö vahtina heijastuu vielä nykyisiinkin koiriin, jotka saattavat olla hieman varautuneita vieraita kohtaan.

Tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran kynologinen alkuperä on epäselvä. Luultavimmin osa sen esi-isistä on pinserirotuisia ja osa brittiläisiä valkoisia metsästysterriereitä, joista myös jackrussellinterrierit ja kettuterrierit polveutuvat. Ruotsalainen Eleanore Gåvsten on tehnyt taustatutkimusta ruotsalaisten koirien polveutumisesta ja kantayksilöistä. Koirien jalostuskäyttö on ollut varsin epätasaista, joillakin on paljon jälkeläisiä ja toisilla ei ollenkaan.  Lähestulkoon koko rotu perustuu alun perin vuonna 1987–1992 rotuunotettuihin yksilöihin. Kannan perustana on siis Tanskan noin 240 ja Ruotsin noin 100 koiraa, joista kuitenkin hyvin harvaa on käytetty jalostukseen. Tanskassa rotuunotto on edelleen mahdollista. Vuoden 2000 jälkeen Tanskassa on rotuunotettu 28 koiraa, joista 16 koiran suku jatkuu edelleen. Ruotsissa vuoden 1993 jälkeen rotuunotettuja koiria on 16, ja siellä rotuunotto on loppunut kokonaan vuonna 2006. Näitä myöhemmin rotuunotettuja yksilöitä on käytetty jalostuksessa vain vähän. Ensimmäinen tanskalais-ruotsalainen pihakoira tuotiin Suomeen vuonna 1989. Ensimmäinen pentue syntyi Suomessa vuonna 2000. Suomeen on tuotu kaksi Tanskassa vuonna 2008 rotuunotettua koiraa, joiden tausta on tuntematon. Kumpaakin koiraa on käytetty jalostukseen Suomessa. Vuonna 2014 aloitettiin tanskalais-ruotsalaisten pihakoirien MyDogDNA-testaus Suomessa.